jännitystä elämään

Kun lapsuudenkodin tomut oli karistettu jaloista, otin suunnan kohti pääkaupunkiseutua. Alkujännitystä touhuun toi Osuuspankin nettipankin toimimattomus, joka aiheutti sen, että matkustin koko 3,5 tuntisen matkan ilman paikkalippua. Ja kun on kyse perjantain iltapäivän vuorosta Helsinkiin, oli koko juna luonnollisesti aivan täynnä. Sain kuitenkin kaveriltani koko ajan väliaikatietoja siitä, milloin se paikka, jossa kulloinkin istuin, menisi punaiselle ja olisi siirryttävä. Koko kolmen tunnin ajan. Mitähän olen elämässäni oikein tehnyt oikein, kun minua on siunattu tällaisilla ystävillä?

Mutta jännitys ei päättynytkään siihen. Kouvolan ja Lahden välillä Kouvolassa junaan nousseet varusmiehet alkoivat juosta ympäri junaa ja pian saimme selville, että tupakkakopissa oli tapahtunut puukotus. Minun versioni tapahtuneesta voi lukea Keskisuomalaisen sivuilta. Tilanne oli kokonaisuudessaan hieman pelottava, ja huomasin lauantaina matkustaessani junalla takaisin Jyväskylään säikkyväni jopa käytävällä juoksevia lapsia. Heidän kenkiensä kopina kun kuulosti horroksessa nukkuvan korviin aivan samalta kuin varusmiesten kiireellinen juoksu perjantaina.

Helsingissä tukipaikkani on tänä kesänä selkeästi Käpylä, sillä siellä asuu kaksi läheistä ystävääni. Vierailin ensin heistä toisen luona, jonka jälkeen kiirehdin 5 pysäkinväliä keskustaan (?) päin. Siellä heitimme rakkaan opiskelijakaverini kanssa haalarit niskaan ja suuntasimme kohti Espoota ja Olarin Approa. Siellä tapasimme lisää tuttuja, suoritimme helpohkon tuntuisen haalarimerkin ja tutustuimme hirmuiseen määrään uusia ihmisiä. Ensimmäinen kerta Espoossa osoittautui menestykseksi ja tykkäsin Suomen talouden suunnannäyttäjästä ilmeisesti niin paljon, että heräsin seuraavana aamunakin vielä Matinkylästä. Rakkautta ensisilmäyksellä siis?

Istuessani siinä lauantaina iltapäivällä Volvon kyydissä välimatkalla Matinkylä-Käpylä-Helsingin keskusta, ymmärsin taas, miksi tykkään pääkaupunkiseudusta niin paljon. Sitä tykkäämistä ei voi selittää, vaan se iskee aina välillä ihan sattumalta. Viimeksi se iski viime joulukuussa itsenäisyyspäivää edeltävänä kylmänä keskiviikkona Kumpulan kohdilla, nyt kuumana toukokuisena lauantaina parin tunnin yöunien jälkeen Musiikkitalon terassin edessä. Olisikohan jo ensi kesänä minunkin vuoroni päästä isolle kirkolle asumaan hieman pidemmäksikin aikaa kuin muutamaksi päiväksi?

home sweet home

Tiistaina pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja suuntasin kohti lapsuudenkotiani Mikkeliä. Olen Suomen koulutuspolitiikan ihanne eli suoraan lukiosta yliopistoon hypännyt ja muutin täten vasta viime syksyllä pois maaseudulta. Olen pyrkinyt käymään kotona ahkerasti, mutta yhdessä vaiheessa oikeasti vahahduin siihen, miten en ollut nähnyt esimerkiksi isovanhempiani kahteen kuukauteen. Olikin siis jo aika hypätä bussiin ja nauttia näköalakierroksesta ala Matkahuolto. 

Kuten aina, minulle "loma" lapsuudenkodissa on kaukana lomasta. Kun vanhalla kotipaikkakunnalla käy harvoin, tekemistä ja menoa piisaa aina yli oman tarpeen. Onneksi kaiken meiningin välissä ehtii kuitenkin aina lukea vanhoja päiväkirjoja ja repiä irti rikkaruohoja kotitalon ympäriltä!

Lyhyydessään, tiistaina kävin äidin ja isän kanssa lounaalla Vileessä. Parsakeitto vuohenjuustolla sekä raparperijäätelöjälkiruoka olivat oikein onnistuneita valintoja. Keskiviikkona sain kutsun moikkaamaan serkkuani ja poljin paikalle komeasti pyörällä, jonka renkaiden ilmataso oli erittäin alhainen. Hyvä niin, sillä säikähdin jo oikeasti ettei mun kunto nyt näin nopeasti ole voinut pudota niin paljon, etten jaksa polkea edes pientä ylämäkinyppylää ylös. Serkun luona pääsin vauvavahdiksi ja saunomaan, pitkästä aikaa molempia. Lisäksi vaihdettiin kuulumisia serkun avovaimon kanssa, ja muistin jälleen, miksi rakasta sukulaisiani niin paljon. Olivat he sitten verisiteellä tai sormuksella vahvistettuja, meidän sukuihin tuntuu tulevan vain hyviä tyyppejä.

Torstaina visitoin mummoni luona ja ahdoin itseeni niin paljon sämpylää ja aamupalajuustoa, ettei niistä kumpaakaan tarvitse ihan heti kaupasta kotiin kantaa. Lisäksi autoin pappaani tietokoneen käytön kanssa, suurella ylpeydellä. Musta on vain niin hienoa, kun lähes 80-vuotias mies jaksaa opetella tietokoneen käyttöä ja esimerkiksi kuvien siirtämistä CD-levyiltä tietokoneelle! Illalla kävin moikkaamassa toista kummipoikaani, joka täyttää loppuvuodesta jo neljä. En ymmärrä, miten aika on voinut mennä näin nopeasti... Toinenkin rakkausmiehistäni täytti viikko sitten jo 9 kuukautta!

makuhermojen kutittelua

Mun ehdoton suosikkiruoka on sushi. Siinä yhdistyy mun kaikki henkilökohtaiset herkut ihan ilman mitään hienoja japanilaisia nimiäkin: tuore raaka kala, riisi, majoneesi, soijakastike ja kasvikset. Kyllä, mä voisin syödä soijakastiketta suoraan purkista ja välillä tiputtelenkin sitä leivän päälle ihan sellaisenaan...

Kuluva viikko on ollut aika spesiaali, sillä olen päässyt syömään herkkuani peräti kolme kertaa. Viime maanantaina kävin lounaalla tätini kanssa lähisushipaikassani eli Muang Thaissa. Paikassa on tarjolla perinteisen thaibuffetin lisäksi seisova sushipöytä ihan kelpoon hintaan: 9,90 ei harvoin nautittuna opiskelijankaan budjettia kaada. Varsinkin kun ruoka on aasialaiseen tapaan erittäin täyttävää!

Keskiviikkona sain samaisen tätini ja serkkuni kylään iltaruokailemaan. Ja mitä muutakaan me oltaisi sitten tehty kuin susheja! Sushit kuuluu mulle olennaisesti juuri sukulaisten kanssa yhdessäoloon, sillä he minut alunperin tähän herkkuun tutustuttivatkin. Niin kuin myös aurajuustoon ja valkoviiniin ja... No, aika moneen muuhunkin nykyiseen suurta makunautintoa tuottavaan ruokaan! Pikkupalojen näpertelyn ohella on kiva vaihtaa kuulumisia ja taistella siitä, mikä määrä wasabia on sopiva. Mä olen vieläkin niin kokematon sushisyömäri että mätän sitä aina ihan liikaa...

Tänään sitten kävin hakemassa tämän viikon ensimmäisen ja viimeisen työpäivän kunniaksi Mestarin Herkusta sushiboksin. Olen kerran sen ostanut (opiskelijana luonnollisesti punaisella tarralla...) ja kokemus oli aivan järkyttävä. Ystäväni Ilona kuitenkin kertoi viime viikolla nauttineensa oikein makoisista makeista, joten päätin tänään kohdata pelkoni ja kantaa 7,50 euroa ässämafian salkkuun. Tällä kertaa pettymys ei ollut niin suuri, joten ehkä annan tuolle lounasboksille vielä kolmannenkin mahdollisuuden.

Parasta sushia saa kuitenkin ehdottomasti kun sen tekee itse. Yksinkertaisimmillaan siihen ei tosiaan tarvitse mitään muuta kuin merilevää, kalaa, sushiriisiä, kurkkua, majoneesia ja soijakastiketta. Halvalla saa aikaan melkoisen makoisia illanistujaismakupaloja! Itse teen yleensä makeja (eli niitä perinteisen näköisiä susheja: riisiä ja merilevää), california rollseja (sushi on käännetty nurinperin eli riisi on ulkopuolella, lisäksi päälle ripotellaan yleensä seesaminsiemeniä) sekä nigireitä (riisikasan päälle kalapala). Hyvältä ja maistuu ja on vielä terveellistäkin, kunhan ei kauheasti majoneesin kanssa pröystäile.

Nyt alkaa taistelu pätkivien nettiyhteyksien kanssa. Onneksi maailmassa on miehet (kahta tarkoitusta vartenhan ne oikeastaan onkin, toinen niistä on asioiden korjaaminen)!

hyvä aloitus

Tässä olen minä. Suvi-Tuulia, ikä kahdenkympin korvilla ja sijaintina Jyväskylä. Opiskelen journalistiikkaa yliopistossa ja lisäksi täytän päiviäni työskentelemällä paikallisessa ylioppilaslehdessä. Elämässäni tärkeää osaa näyttelevät myös ystävät ja sukulaiset sekä musiikki. Omien biisien teon lisäksi rakastan keikoilla käymistä ja festarointia. En tiedä mitään parempaa kuin basson jytkeessä samaan rytmiin kumiseva sydän ja seuraavana päivän tinnituksesta hellät korvat!

Luonteeltani olen iloinen ja positiivinen. En jaksa stressata, sillä elämä kantaa aina. Rakastan kirjoittamista ja lukemista, tietoa ja älykkyyttä. Haluan tietää kaikesta kaiken. Siksi minusta tulee isona toimittaja. Millainen toimittaja, sitä en vielä tiedä. Rakastan kauneutta ja kenkiä, mutta toisaalta taas kiehtoudun SDP:n ministerivaihdoksista ja journalistilakoista. Tällä hetkellä kirjoitan mieluiten henkilöhaastatteluita. Haluan ja vaadin oikeudenmukaisuutta elämään -ihmisten ehdoilla. Toiset ihmiset ovat elämässä parasta. 

Tämä blogi tulee olemaan minun elämäni muistojen kirja. Asioita tapahtuu niin paljon, että haluan kirjata ne muistiin. Haluan muistaa vielä vuoden päästä, miltä tuntui istua viimeisiä kertoja oman keskusta-asunnon sohvalla toukokuisena sunnuntai-iltapäivänä ja kuunnella uutta Jonna Tervomaata repeatilla jo toista päivää putkeen. Miltä tuntuu yhtenä aamuna herätä semilomalaisena kahdeltatoista ja käydä syömässä aamupalaksi sushia ennen jopoilua työpaikalle ja toisena taas nukkua pommiin taittoluennoilta. Miltä tuntuu olla onnellinen ja tyytyväinen omaan elämään ja itseensä.

Hyppää mukaan ja seuraa elämääni!

Äh! Pakko aktivoitua! Elämässä tapahtuu liikaa ja haluan tämän kaiken muistiin.

Elän nyt elämäni parasta aikaa. Ihan oikeasti elän. Käyn oman alani töissä töissä, väännän huikaisevaa määrää opintopisteitä journalistiikasta ja nautin luottamustehtävistä monen eri yhdistyksen hallituksessa. Istun kahvilla Ruthilla ja syön majoneesileipää kotona silloin, kun pitäisi jo nukkua. Että jaksaisi aamulla tehdä taas tuota kaikkea.

Ja himskatti kun olen onnellinen. Ihan mielettömän onnellinen. Haluan muistaa tämän kaiken.