Kun lapsuudenkodin tomut oli karistettu jaloista, otin suunnan kohti pääkaupunkiseutua. Alkujännitystä touhuun toi Osuuspankin nettipankin toimimattomus, joka aiheutti sen, että matkustin koko 3,5 tuntisen matkan ilman paikkalippua. Ja kun on kyse perjantain iltapäivän vuorosta Helsinkiin, oli koko juna luonnollisesti aivan täynnä. Sain kuitenkin kaveriltani koko ajan väliaikatietoja siitä, milloin se paikka, jossa kulloinkin istuin, menisi punaiselle ja olisi siirryttävä. Koko kolmen tunnin ajan. Mitähän olen elämässäni oikein tehnyt oikein, kun minua on siunattu tällaisilla ystävillä?
Mutta jännitys ei päättynytkään siihen. Kouvolan ja Lahden välillä Kouvolassa junaan nousseet varusmiehet alkoivat juosta ympäri junaa ja pian saimme selville, että tupakkakopissa oli tapahtunut puukotus. Minun versioni tapahtuneesta voi lukea Keskisuomalaisen sivuilta. Tilanne oli kokonaisuudessaan hieman pelottava, ja huomasin lauantaina matkustaessani junalla takaisin Jyväskylään säikkyväni jopa käytävällä juoksevia lapsia. Heidän kenkiensä kopina kun kuulosti horroksessa nukkuvan korviin aivan samalta kuin varusmiesten kiireellinen juoksu perjantaina.
Helsingissä tukipaikkani on tänä kesänä selkeästi Käpylä, sillä siellä asuu kaksi läheistä ystävääni. Vierailin ensin heistä toisen luona, jonka jälkeen kiirehdin 5 pysäkinväliä keskustaan (?) päin. Siellä heitimme rakkaan opiskelijakaverini kanssa haalarit niskaan ja suuntasimme kohti Espoota ja Olarin Approa. Siellä tapasimme lisää tuttuja, suoritimme helpohkon tuntuisen haalarimerkin ja tutustuimme hirmuiseen määrään uusia ihmisiä. Ensimmäinen kerta Espoossa osoittautui menestykseksi ja tykkäsin Suomen talouden suunnannäyttäjästä ilmeisesti niin paljon, että heräsin seuraavana aamunakin vielä Matinkylästä. Rakkautta ensisilmäyksellä siis?
Istuessani siinä lauantaina iltapäivällä Volvon kyydissä välimatkalla Matinkylä-Käpylä-Helsingin keskusta, ymmärsin taas, miksi tykkään pääkaupunkiseudusta niin paljon. Sitä tykkäämistä ei voi selittää, vaan se iskee aina välillä ihan sattumalta. Viimeksi se iski viime joulukuussa itsenäisyyspäivää edeltävänä kylmänä keskiviikkona Kumpulan kohdilla, nyt kuumana toukokuisena lauantaina parin tunnin yöunien jälkeen Musiikkitalon terassin edessä. Olisikohan jo ensi kesänä minunkin vuoroni päästä isolle kirkolle asumaan hieman pidemmäksikin aikaa kuin muutamaksi päiväksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti