väsynyt mutta onnellinen

Voi miten voi tyttö olla näin väsynyt! Näyttää tuossa kuvassakin akka kyllä ihan siltä miltä tuntuukin. No joo, jos miettii taas viikkoa takaperin niin en ihmettele yhtään. Maanantaina aloitin kesätyöt ja siitä lähtien olenkin yrittänyt elää sellaista tasaista 9-16 elämää eli aikaisin nukkumaan ja urheilua ja terveellistä syömistä jajajaja...

Jep. Ei ihan niin. Työpäivät on kyllä pääasiassa noita seitsemän tunnin putkia, mutta muuten en vielä oikein ole oppinut sisäistämään tätä työssäkäyvän elämää. Että pitäisi varmaan nukkuakin välillä eikä whatsappailla sinne puoleen kahteen, niin kuin viime yönä.

Tänään olin töiden puolesta tekemässä juttua taidekeskus Salmelan avajaisista. Julkkiksia siis, kävi käsky ylemmältä taholta, ja niitä oli sitten kova metsästys ympäri Mäntyharjua. Ja löytyi niitä kyllä myös. Onneksi.

Oon myös niin itserakas, että tyrkkään mun tän viikon nettijutut tähän alle. Käy lukemassa, jos jaksat. Printeissä tekstiä ja kuvia on aina enempi, mutta tää on tätä nykyaikaa tää verkkokirjottelu.

Virallinen anteeksipyyntö
Salmelassa uskotaan vilkkaaseen kesään
Lupa keskeneräisyydelle
Taiteilijat saapuivat Salmelaan
Kiinnostava keskeneräisyys
Salmelan avajaisissa hellettä ja julkkiksia

Ai niin ja hah! Kuunnelkaa tää! Mun eka läpimeno ja luonnollisesti, Suomipopilla.

Nyt koisaa. Tai jotain. Huomenna töihin. Rakastan tätä työtä.

jännitystä elämään

Kun lapsuudenkodin tomut oli karistettu jaloista, otin suunnan kohti pääkaupunkiseutua. Alkujännitystä touhuun toi Osuuspankin nettipankin toimimattomus, joka aiheutti sen, että matkustin koko 3,5 tuntisen matkan ilman paikkalippua. Ja kun on kyse perjantain iltapäivän vuorosta Helsinkiin, oli koko juna luonnollisesti aivan täynnä. Sain kuitenkin kaveriltani koko ajan väliaikatietoja siitä, milloin se paikka, jossa kulloinkin istuin, menisi punaiselle ja olisi siirryttävä. Koko kolmen tunnin ajan. Mitähän olen elämässäni oikein tehnyt oikein, kun minua on siunattu tällaisilla ystävillä?

Mutta jännitys ei päättynytkään siihen. Kouvolan ja Lahden välillä Kouvolassa junaan nousseet varusmiehet alkoivat juosta ympäri junaa ja pian saimme selville, että tupakkakopissa oli tapahtunut puukotus. Minun versioni tapahtuneesta voi lukea Keskisuomalaisen sivuilta. Tilanne oli kokonaisuudessaan hieman pelottava, ja huomasin lauantaina matkustaessani junalla takaisin Jyväskylään säikkyväni jopa käytävällä juoksevia lapsia. Heidän kenkiensä kopina kun kuulosti horroksessa nukkuvan korviin aivan samalta kuin varusmiesten kiireellinen juoksu perjantaina.

Helsingissä tukipaikkani on tänä kesänä selkeästi Käpylä, sillä siellä asuu kaksi läheistä ystävääni. Vierailin ensin heistä toisen luona, jonka jälkeen kiirehdin 5 pysäkinväliä keskustaan (?) päin. Siellä heitimme rakkaan opiskelijakaverini kanssa haalarit niskaan ja suuntasimme kohti Espoota ja Olarin Approa. Siellä tapasimme lisää tuttuja, suoritimme helpohkon tuntuisen haalarimerkin ja tutustuimme hirmuiseen määrään uusia ihmisiä. Ensimmäinen kerta Espoossa osoittautui menestykseksi ja tykkäsin Suomen talouden suunnannäyttäjästä ilmeisesti niin paljon, että heräsin seuraavana aamunakin vielä Matinkylästä. Rakkautta ensisilmäyksellä siis?

Istuessani siinä lauantaina iltapäivällä Volvon kyydissä välimatkalla Matinkylä-Käpylä-Helsingin keskusta, ymmärsin taas, miksi tykkään pääkaupunkiseudusta niin paljon. Sitä tykkäämistä ei voi selittää, vaan se iskee aina välillä ihan sattumalta. Viimeksi se iski viime joulukuussa itsenäisyyspäivää edeltävänä kylmänä keskiviikkona Kumpulan kohdilla, nyt kuumana toukokuisena lauantaina parin tunnin yöunien jälkeen Musiikkitalon terassin edessä. Olisikohan jo ensi kesänä minunkin vuoroni päästä isolle kirkolle asumaan hieman pidemmäksikin aikaa kuin muutamaksi päiväksi?

home sweet home

Tiistaina pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja suuntasin kohti lapsuudenkotiani Mikkeliä. Olen Suomen koulutuspolitiikan ihanne eli suoraan lukiosta yliopistoon hypännyt ja muutin täten vasta viime syksyllä pois maaseudulta. Olen pyrkinyt käymään kotona ahkerasti, mutta yhdessä vaiheessa oikeasti vahahduin siihen, miten en ollut nähnyt esimerkiksi isovanhempiani kahteen kuukauteen. Olikin siis jo aika hypätä bussiin ja nauttia näköalakierroksesta ala Matkahuolto. 

Kuten aina, minulle "loma" lapsuudenkodissa on kaukana lomasta. Kun vanhalla kotipaikkakunnalla käy harvoin, tekemistä ja menoa piisaa aina yli oman tarpeen. Onneksi kaiken meiningin välissä ehtii kuitenkin aina lukea vanhoja päiväkirjoja ja repiä irti rikkaruohoja kotitalon ympäriltä!

Lyhyydessään, tiistaina kävin äidin ja isän kanssa lounaalla Vileessä. Parsakeitto vuohenjuustolla sekä raparperijäätelöjälkiruoka olivat oikein onnistuneita valintoja. Keskiviikkona sain kutsun moikkaamaan serkkuani ja poljin paikalle komeasti pyörällä, jonka renkaiden ilmataso oli erittäin alhainen. Hyvä niin, sillä säikähdin jo oikeasti ettei mun kunto nyt näin nopeasti ole voinut pudota niin paljon, etten jaksa polkea edes pientä ylämäkinyppylää ylös. Serkun luona pääsin vauvavahdiksi ja saunomaan, pitkästä aikaa molempia. Lisäksi vaihdettiin kuulumisia serkun avovaimon kanssa, ja muistin jälleen, miksi rakasta sukulaisiani niin paljon. Olivat he sitten verisiteellä tai sormuksella vahvistettuja, meidän sukuihin tuntuu tulevan vain hyviä tyyppejä.

Torstaina visitoin mummoni luona ja ahdoin itseeni niin paljon sämpylää ja aamupalajuustoa, ettei niistä kumpaakaan tarvitse ihan heti kaupasta kotiin kantaa. Lisäksi autoin pappaani tietokoneen käytön kanssa, suurella ylpeydellä. Musta on vain niin hienoa, kun lähes 80-vuotias mies jaksaa opetella tietokoneen käyttöä ja esimerkiksi kuvien siirtämistä CD-levyiltä tietokoneelle! Illalla kävin moikkaamassa toista kummipoikaani, joka täyttää loppuvuodesta jo neljä. En ymmärrä, miten aika on voinut mennä näin nopeasti... Toinenkin rakkausmiehistäni täytti viikko sitten jo 9 kuukautta!